![]()
Leviathan
Tässä ehkäpä Hobbesin merkittävimmässä teoksessa hän käsittelee valtiota ja yhteiskuntaa. Leviathanin Hobbes kirjoitti englanniksi, jotta se saavuttaisi suuremman yleisön ja levikki olisi laajempi.
Tämä teos aiheutti paljon kritiikkiä ja Leviathanin takia Hobbesia syytettiin esimerkiksi jumalattomuudesta ja vapaa-ajattelusta.Hobbesin kirjoituksi ei arvostettu. Hän oli poliittinen pakolainen ja usein häntä syytettiin ateismista.
Suur-ruton(1665) ja Lontoon suurpalon(1666) jälkeen syytettiin Hobbesin Leviathanin jumalattomuutta näistä Jumalan rangaistuksista. Hobbesilta kiellettiin mielipiteidensä julkaiseminen.
Leviathan julkaisemis aikoihin Hobbes oli jo kuuluisa ja oli saavuttanut niin kannatusta kuin vastustusta. Mutta kun hän vuonna 1651 julkaisi Leviathanin se ei saanut kannatusta. Hobbes halusi teoksillaan vaikuttaa ihmisiin , jotta he oppisivat elämään yhteiskunnassa. Ihmisten tulisi "oppia sekä hallitsemaan että tottelemaan." Ihmisten puutteellinen tieto yhteiskunnataelämästä johti Hobbesin mukaan aina tuhoon.
Hobbesin eläessä julkaistiin noin viisikymmentä kirjaa, jotka olivat häntä vastaan suunnattuja ja vain muutama hänen ajatuksiaan puolustavaa teosta.