Blade Runner (1982)

Topi Heikkerö:

Blade Runner antaa aineistoa esimerkiksi identiteettiä, tekoälyä ja ihmisen koneen suhdetta koskeviin keskusteluihin.

http://www.imdb.com/title/tt0083658/

Kaisu Pöyliö:

Blade Runner on sci-fi-elokuvien dystopiaklassikko. Fantasiaa käytetään yleisesti ottaen kahdella tavalla: joko tapana paeta todellisuutta tai tapana pohdiskella, valottaa sitä. Blade Runner kuuluu jälkimmäiseen tyyppiin. Samaanhan kuuluu myös Platonin Valtio - utopiana.

Blade Runner sijoittuu vuoden 2019 Los Angelesiin, Enkelten Kaupunkiin. Koko maapallo on saastunut, muutama suuryritys hallitsee taloutta, ohjailee ihmisten olemista. Rikkaat ovat paenneet parempiin, miellyttävämpiin olosuhteisiin - muille planeetoille.

Enkelten kaupungin kaduilla rehottaa rikollisuus, kurjuus ja väkivalta. Rotusorto on kärjistynyttä, poliisivalvonta tiukkaa. Maahan asumaan jääneet varakkaat ovat linnoittautuneet monimutkaisten turvajärjestelmien taakse katujen väen ulottumattomiin. Poliisit kutsuvat tuota väkeä halveksivasti nimityksellä 'pikkuihmiset': those little people.

Mahtava Tyrell-yhtiö on kehittänyt ihmisten tarpeisiin - orjiksi - replikantteja. Perushuvitusmalli Pris (Daryll Hannah) ja natsiarjalaisen ihannehabituksen omaava Roy Batty (Rutge Hauer) osoittautuu elokuvan yhdeksi keskushenkilöpariksi. Toisen muodostaa entinen poliisi, entinen ammattitappaja, Blade Runner Rick Deckard (Harrison Ford) ja replikantti Rachel (Sean Young).

Tosin kuin muut replikantit, Rachel ei tiedä olevansa replikantti. Hän on Tyrellin kokeiluversio. Häneen ei ole ohjelmoitu neljän vuoden elinaikaa, kuten muihin Nexus 6:in. Hänelle on luotu voimakkaita muistoja: elokuvassa konkreettisina esimerkkeinä väärennetyt valokuvat lapsuudesta. Sitähän hänellä ei koskaan todellisuudessa ole ollut.

Decardin tehtävänä on tuhota replikantit. Kas, nämä kun ovat nousseet kapinaan!  Ne ovat annalta-arvaamattomasti alkaneet kehitellä itsenäisesti toimintasuunnitelmia, haaveita, tavoitteita: uutta, toisenlaista tulevaisuutta itselleen. Tuota tulevaisuutta replikantit ovat alkaneet toteuttaa raivaamalla - tappamalla - haaveidensa tieltä esteitä: ihmisiä.

Deckard ryhtyy tehtävään vastahakoisesti. Tosiasiallisesti pakon edessä: kieltäytymällä hän joutuisi 'pikkuihmisten' joukkoon.

Elokuvan keskeinen ongelmanasettelu ja kiinnostavuus fokusoituu Deckardin ja replikanttien väliseen suhteeseen. Onko Deckard lopultakin kiinnostava vain suhteessa replikantteihin? Suhde on outo, häilyvä, monitasoinen. Se vaatii tulkintaa.

Kantin moraalifilosofia on elokuvan tulkinnalle hedelmällinen viitekehys. Se on myös yksi tapa opettaa Kantin etiikkaa. Raina sopii etiikan kursseille. Olen käytänyt sitä filosofian peruskurssillakin.

Pohdinta/tulkintatehtävinä mm. seuraavia:
- Replikantit ja ihmisarvoinen vapaus
- Deckard ja Roy Batty - moraalisen lain subjekteja?
- Deckard Ja Rachel - itseisarvoisen rakkauden mahdollisuus vai mahdottomuus?
- Moraalilaki meissä = moraalilaki koneissa: arvioi ja erittele tuota tulevaisuusskenaariota

Elokuvasta on nykyään saatavilla vain v:n 1992 Director's cut -versio. Se on hyvä, toimiva. Opetuksessa paremmin toimisi alkuperäinen, v:n 1982 versio. Se on pedagogisesti selkeämpi, koska siinä on taustalla kertojan - Deckardin - ääni. Itselläni tuo harvinainen kappale on, tosin jo kovin huonolaatuinen. Joitakin keskeisiä kohtia olen siitä joskus opiskelijoille näytänyt - kunhan he ovat ensin katsoneet elokuvan (nykyversion).

Taustamateriaalina aivan ehdoton on Peter von Baghin artikkeli ko. rainasta (teoksessa Elämää suuremmat elokuvat, II osa).

Elokuva on monitasoinen, satuttavan ajankohtainen, pohdiskeluihin innostava: Ridley Scottin mestariteos.

Kaisu Pöyliö