Matrix

Mia Penttilän käyttöohjeet
Juha Eerolaisen käyttöohjeet
Kansainvälinen verkkoprojekti Matrixin pohjalta

Mia Penttilä:

Meillä syntyi 8-luokan ET-ryhmän kanssa Matrix-elokuvan pohjalta aivan spontaanisti hyvä keskustelu siitä, mikä oikeasti totta ja mikä harhaa ja mikseivät virtuaali-todellisuudessa eletyt kokemukset ja elämykset ole kuitenkaan "oikeita" ja samanarvoisia kuin oikea elämä, vaikka ne aiheuttavat ihmisessä samanlaisia aistinuksia ja tunteita kuin tosi elämän tapahtumat.

Lukion ET- ja filosofian tunneille elokuva on aina MUST. Ainakin ET 2 Hyvä tieto-kurssiin elokuva sopii kuin nappi silmään ja antaa myös eetistä pohdittavaa ja filosofiaan siitä löytyy perusfilosofiset tavat hahmottaa todellisuutta.

Lähetti Mia Penttilä
 
 
 

Juha Eerolainen:

Meillä meni nappiin filosofian ykköskurssi Matrixin avulla. Lähes kaikki oppilaani olivat  nähneet leffan. Katsoimme sen halukkaiden kanssa yksityisesti (siis ei julkisesti tunnilla) uudelleen. Sitten oppilaat saivat ryhmissä tehdä töitä. Tehtävänä oli opettaa muille jokin tietty teema/filosofi, soveltaa sitä Matrixiin ja keksiä (jos mahdollista) vielä pohdiskelukysymyksiä teemaan liittyen. Käsittelimme kaikki normaalistikin esille tulevat teemat, eli (Saarisen kirjojen pohjalta)
Sokrates (Morfeus on totuuden tuojana Matrixissa)
Platonin ideaoppi ja Valtio (Matrixhan on luolavertauksen nykyaikainen muoto)
Utilitarismi +etiikka yleensä (mielihyvän täyteinen elämän Matrixissa ei ollut hyvä, parempi kärsivämpi elämä todellisuudessa)
Kant( tieto-oppi ja moraali (myös Matrixista poistuttuaan Neo joutui elämään omassa fenomenaalisessa maailmassaan; Neo toimii velvollisuuksiensa mukaan, ei niinkään seurauksia ajatellen)
Tieto, Empirismi ja rationalismi (paljonko voi Matrixissa luottaa aisteihin, esim. aistiessaan hyppäävänsä katolta alas Neo rationaalisesti kuitenkin tiesi, että se ei ole totta)
Descartes (systemaattisen epäilyn menetelmä istuu lähes liian hyvin leffaan. Mitä voimme todellakin varmasti tietää?)

Kurssin jälkeen tuntui siltä, että leffa aukeni aivan uudella tavalla oppilaille, ja filosofian teoriat aukenivat sen avulla hyvin. Tällaisen kokemuksen avulla filosofia voi laajeta luokkahuoneen ulkopuolelle. Joku kertoi, että kurssin jälkeen kaikkien elokuvien katsominen on muuttunut.

Kokeessa he osasivat hienosti. Ja kurssipalautteessa tuli uusi ennätys kurssiviihtyvyyden osalta. Suosittelen kokeilua.
 

Lähettäjä Juha Eerolainen

Internet Movie Data Base: Matrix