Pleasantville - Onnellisten kaupunki
Pleasantville yläasteen koetehtävänäMarja Oilingin käyttökertomus:
Tässä Ari Anteroisen lukio-Pleasantville-käyttökertomus:
Tehtävänä on ollut ykköskurssilla toiseksi viimeisellä tunnilla katsoa Pleasantville. Sen jälkeen opiskelijoilla on yksi tunti aikaa miettiä yhdessä, miten elokuvan teemat liittyvät filosofiaan. Koetunnilla siitä tulee kysymys.Elokuva on kuin tehty Platonin luolavertauksen pohjalta. Elokuvassa amerikkalaiset 90-luvun nuoret katsovat tv:stä Pleasantville-sarjaa, joka on mustavalkoinen ja kertoo 50-luvun ihanteellisesta Amerikasta. Poika osallistuu Pleasantville-tietokilpailuun. Tyttö on puolihuolimaton pimu, joka on kiinnostunut kovispojista. Sisaruksille tulee riita, kaukosäädin hajoaa. He joutuvat sisälle sarjaan ja tulevat itsekin mustavalkoisiksi. He huomaavat elävänsä 50-luvun ihanteellisessa kaupungissa.
Kaupunki alkaa vähitellen muuttua värilliseksi. Sokraattisen Tunne itsesi -periaatteen mukaisesti ihmiset saavat värit, kun he löytävät itsestään jotain olennaista. Tyttö esim. muuttuu vasta sitten värilliseksi, kun hän alkaa lukea kirjoja ja saa uusia kokemuksia sitä kautta
Platonin luolavertaus on tavallaan käännetty ympäri: Luolan ulkopuoliset tulevat luolaan sisään ja alkavat muuttaa siellä asuvien elämää. Sisarukset johdattavat uuteen totuuteen Pleasantvillen asukkaita.
Synnynnäisiä ideoita (Descartesin tapaan) voi havainnollistaa sillä, että kylän asukkailla on sisäinen kyky ymmärtää asioita, joita he eivät ole koskaan kohdanneet. Descartesiin voi liittää myös sen, että tv-sarjalla on käsikirjoittaja, joka ohjaa koko kylän ihmisten elämää. Mitä me voimme tietää varmasti? Elämmekö mekin jonkinlaisessa Pleasantvillessä?
Vanhemmat ihmiset ja osa nuorisosta on huolissaan maailman muuttumisesta ja yrittävät estää uusia asioita. Ihmiset eivät kuitenkaan suostu palaamaan vanhaan, ja syntyy mellakoita. Sokrateen kohtalo tulee esiin tässäkin: kuten antiikin Kreikassa, myös Pleasantvillessä ihmisten on vaikea kestää uusia ajatuksia.
Determinismiä voi pohtia sen kannalta, onko olemassa jokin valmis käsikirjoitus meidänkin elämässämme, vai voimmeko tehdä vapaita valintoja.
Lisäpisteitä voi saada, jos löytää yhteyksiä maailmanhistoriaan, rasismiin yms. Voi myös pohtia, mitä arvoja elokuva ajaa. Elokuva puolustaa suvaitsevaisuuden ja demokratian arvoja, mutta toisaalta ajaa näitä amerikkalaisia arvoja kaikkialle.
Lähettäjä: Ari Anteroinen
Internet Movie Data Base: Pleasantville