1. Urheilijat nuorison esikuvina eilen ja tänäänET kevät 2002
3p. Vastaaja osaa antaa esimerkkejä entisistä ja nykyisistä urheilijoista esikuvina ja nähdä jonkin oleellisen eron/yhteyden ja pohtii asiaa jonkin historiallis-yhteiskunnallisen dimension valossa (esim. ammattilaistumisen, kaupallistumisen tai dopingin)
- Lisäpisteitä saa, jos osaa vertailla eri alojen sankareita/esikuvia ja
pohtia niiden merkitystä nuorten elämänvalintoihin. Samoin vastaaja osaa
miettiä, onko urheilun suhteen tapahtunut samanlaisia vai eri muutoksia kuin
yhteiskunnassa yleisesti (esim. naisten asema, vammaisurheilu, esteettiset
ihanteet)
Lisäansio on, jos osaa linkittää esikuvat hyve-etiikkaan.
3p. Vastaaja ymmärtää, että kysymys ei ole itsestään selvä: Esim. mitkä eläinlajit ovat ihmisen kanssa riittävän samankaltaisia, että voisimme tietää niiden elämästä, tarpeista ja kivun tuntemuksista. Kuinka voisimme tietää, mitä esim. lepakko haluaa elämältään, vai voiko lepakko ylipäänsä haluta mitään. Mikä on kirpun hyvä elämä?
- Lisäpisteitä saa, jos osaa syventää eläinten hyvää koskevaa pohdintaa ja miettii, ketkä ovat riittävän luotettavia tietolähteitä eläimiä koskevissa asioissa: luontojärjestöt (joille on edullista esiintyä eläimiä koskevana asiantuntijana), eläimistä elantonsa saavat (esim. karjatilalliset ja turkistarhaajat) vai eläintutkijat (tieteentekijöilläkin voi olla omia intressejään kyseessä). Hyvässä vastauksessa esitellään erilaisia luotettavuuden kriteereitä.
- Vastauksen arvoa alentaa, jos se painottuu liikaa eläinten julman kohtelun surkuttelemiseen.
3p. Vastaaja osaa sijoittaa länsimaisen tieteen synnyn antiikin Kreikkaan. Olennaista on siirtyminen myyteistä järjen käyttöön ja systemaattiseen tiedon keräämiseen. Esimerkkejä kehkeytyvästä tieteestä ovat mm. filosofia, matematiikka ja tähtitiede (joissa on hyvä huomata egyptiläisten ja babylonialaisten tekemä alkutyö), historia (Herodotos, Thukydides), lääketiede (Hippokrates), biologia, psykologia, tieteen systematisointi (Aristoteles). Yksi hyvin käsitelty tai kaksi esimerkkiä riittää kolmeen pisteeseen.
- Lisäpisteitä saa useista esimerkeistä, niiden keskinäisten suhteiden pohtimisesta ja yhteiskunnallisen taustan huomioimisesta. Tieteen myöhemmän kehityksen käsittely voi olla ansio, jos se liitetään tieteen syntyvaiheisiin.
- On mahdollista nähdä, että länsimainen tiede syntyi vasta
1500-1600-luvulla. Hyvin perusteltu tällainen vastaus voi antaa täydet
pisteet.
3p. Vastaaja osaa kohtuullisesti määritellä noituuden ja magian ja esittää jonkin esimerkin niistä.
- Lisäpisteitä saa, kun osaa tuoda esiin nykyihmisten taikauskoa, ja sitä, miten noitaharrastusta ja satanismia on nykyäänkin. Tehtävä viittaa Suomeen, mutta esimerkit muista maista ovat mahdollisia syventelyn kohteita. Syventelyä voi olla se, miksi noitien ei anneta harjoittaa ammattiaan, mutta lehdissä on kuitenkin horoskooppeja ja ennustajien ilmoituksia. Toisaalta: pitäisikö ennustajien ja astrologien olla tulosvastuussa toiminnastaan? Mahdollinen syventelypolku on pohtia horoskooppien tarjoamia mahdollisuuksia itsereflektioon ja terapiaan. Eräs vaikutustapa on viihteellinen muka-noituus ja –taikuus.
3p. Tietää mitä anarkismi aatesuuntana on ja osaa jollain tavalla sijoittaa sen historiaan. Nettisivulla http://www.sci.fi/~smet/anarkismi.html sanotaan: "Anarkismi on 1800-luvulla alkunsa saanut poliittinen aatesuuntaus, jonka pääperiaatteena on yksilön vapautta rajoittavien instituutioiden kuten valtion ja yksityisomistuksen hävittäminen. Anarkististen teorioiden ensimmäiset kehittäjät Mihail Bakunin, Pjotr Kropotkin ja Pierre-Joseph Proudhon kuuluivat alunperin sosialistiseen leiriin vastustaen kapitalismia, ennen kuin aatesuuntaukset erosivat teoreettisten näkemyserojen takia."
Lisäpisteitä saa, jos esittelee anarkismin eri suuntauksia ja vaiheita historiassa sekä arvioi anarkismin vahvuuksia ja heikkouksia. Anarkismin nykysuuntausten ja nykytilanteen tunteminen on plussaa.
6.
Valtioilla on tapana palkita kansalaisiaan isänmaallisista teoista. Yllä
olevassa kuvassa on vanhoja sotasankareita. Pohdi isänmaallisuuden erilaisia
ilmenemismuotoja ja sitä, onko olemassa eettisesti oikeaa ja väärää
isänmaallisuutta.
7. Vertaile kolmen uskonnon erilaisia käsityksiä sielun kuolemattomuudesta.3p. Vastaaja esittelee erilaisia isänmaallisuuden ilmenemismuotoja (tapakulttuuria, itsenäisyyspäivän juhlintaa, kansallisuhoa, sotahulluutta, urheilun synnyttämää kansallisintoa, itsenäisyyttä korostavia järjestöjä, kansalliseen kulttuuriin pohjautuva taidetta) ja osaa alustavasti tuoda hyviä ja huonoja puolia esiin.
- Lisäpisteisiin vaaditaan syventävää analyysiä. Kansallisuus voi olla identiteetille tärkeä ja sitä kautta elämänkatsomuksellisesti arvokas asia. Isänmaallisuus ei ole hyvästä silloin kun se on kohtuutonta ja epäoikeudenmukaista. Ihminen voi olla rasisti ja yltiöisänmaallinen.
- huippupisteiden yhtenä tunnusmerkkinä saattaa olla identiteetin rakentuminen vastakohta-asettelusta meidän ja muiden välille.
8. Määrittele ateismi ja selvitä, miten ateistisen katsomuksen omaksuminen mahdollisesti vaikuttaa ihmisen elämään.3p. Vastaaja esittelee vertaillen kolmen eri uskonnon käsitykset sielun kuolemattomuudesta. Esimerkkeinä voivat henkilökohtaiseen pelastukseen uskovat (kristinusko, islam) ja sielunvaellus (hindu).
Syventävänä analyysinä voi olla eri uskontojen ryhmittely sen mukaan, minkä tyyppisiä käsitykset sielun kuolemattomuudesta ovat.
3p. Vastaaja osaa määritellä ateismin ja osuvalla tavalla pohtii sen vaikutuksia elämänvalinnoille.
Lisäpisteisiin kuuluvassa syventelyssä voi erotella jumalan olemassaoloon tai olemassaolemattomuuteen uskomisen ja sen tietämisen. Samalta pohjalta voi erottaa vahvan ja heikon ateismin ja esim. miettiä niiden suhdetta agnostisismiin.
9. "Joissakin maissa lapsia pidetään taloudellisina tuotantoyksikköinä eikä ihmisinä, joita rakastetaan ja hellitään. – – Jos estät heitä ansaitsemasta rahaa yhdellä alueella, heidän vanhempansa löytävät heille jonkin toisen ansiomahdollisuuden, ja tämä voi olla huomattavasti pahempi kuin tehdastyö, joka sentään takaa nykyaikaiset ja turvalliset työolot."
Teresa Hunter: Can you trust ethical funds? The Sunday Telegraph 29.4.2001
Olet hankkimassa uusia vaatteita. Saat tietää, että valitsemiesi vaatteiden valmistaja käyttää lapsityövoimaa kehitysmaissa. Vaikuttaako tämä tieto ostopäätökseesi? Perustele ratkaisusi eettisesti.
3p. Vastaaja osaa punnita toimintaansa arvoperustoilta, jotka liittyvät toisaalta siihen, että ostaessaan lapsityövoimalla tuotetun tuotteen, hän kannattaa lapsityövoimaa, mutta samalla on korottamassa näitten lasten elintasoa.
- Syventelynä voi olla lasten oikeuksien pohdintaa. Mitä seurauksia lapsityövoiman boikotoimisella voisi olla? Esim. nälkää, kerjäämistä, prostituutiota. Toisaalta voi pohtia onko olemassa ehdottomia tähän tilanteeseen päteviä moraalisääntöjä.
+10. Laman aikana monet jäivät velkaloukkuun. Noususuhdanne taas tuottaa uusrikkaita. Pohdi yksityishenkilöiden ja kehitysmaiden velkojen anteeksiantoa ja tämän yhteydessä myös sitä, millaiset varallisuuserot ovat oikeudenmukaisia.
3p. Vastaaja osaa nähdä velkaantumisen ja velkojen anteeksiannon sekä yksilön että maan kannalta. Hän osaa nähdä velkojen anteeksiantamisen sekä periaatteiden että seurausten kannalta ja osaa nähdä varallisuuseroissa jonkin edun tai haitan.
Lisäpisteitä saa näitä teemoja eteenpäin kehittämällä esim. kolonialismin, yksilön vastuunkannon, pankkiromahduksien ja kahden asunnon loukkujen suuntaan.
Varallisuuserojen oikeudenmukaisuutta voi kehitellä ajankohtaisten esimerkkien pohjalta eettisiä ja oikeudenmukaisuusteorioita käyttäen.
Linkki: Lamassa ylivelkaantuneet voisi jo vapauttaa
http://www.helsinginsanomat.fi/arkisto/juttu.asp?id=20020310PA1