25. marraskuuta 2009

Sukupuoliero ja filosofian alkuperä

 

 

(luento Feton kevätpäivillä Jyväskylässä 2002)

Virpi Lehtinen

Helsingin yliopisto, Filosofian laitos

Naisten ja filosofian suhde on outo ja monimutkainen. Tämä on ilmeistä aiheesta kirjoitetun kirjallisuuden perusteella. Monimutkaisuudesta ja outoudesta löytyy kuitenkin eräs yhteinen piirre. Tämä yhdistävä tekijä on metafora siitä, millainen on naisten ja filosofian suhde ja mitä on otettava huomioon tämän suhteen tulevaisuuden vuoksi. Otan esimerkiksi kaksi merkittävää, erilaisia kantoja edustavaa feministifilosofia. Luce Irigaray kirjoittaa symbolisesta naisesta ja Michélè Le Doeuff filosofian historian naisista. Mutta sekä Luce Irigarayn että Michélè le Doeuffin mielestä naisten ja filosofian suhde muistuttaa sellaista rakkaussuhdetta, jossa naisen osa on tarjota miehelle mahdollisuus toteuttaa itseään, omaa transsendenssiaan. Tämä merkitsee sitä, että filosofian alkuperä on affektiivinen tavalla, joka ei ole sukupuolineutraali.

Le Doeuffin mukaan filosofian alkuperä on affektiivinen siinä mielessä, että halu filosofiaan syntyy kiintymyssuhteen kautta. Kiintymyksen kohteena on useimmiten tietty, yksi filosofi. Suhde ei kuitenkaan etene samalla tavoin. Miehille yksi filosofi avaa koko filosofian kentän ja mahdollisuuden tulla itse filosofiksi. Näin tapahtuu esimerkiksi Platonin Pidot-dialogissa, jossa viisauden rakastajat ovat samaa sukupuolta. Naisille taas avautuu vain yhden mestarin filosofia (Heloïse-Abelard, de Beauvoir-Sartre). Tätä Le Doeuff kutsuu eroottis-teoreettiseksi transferenssiksi. Tämä - filosofin ja filosofian samastava - rakenne näyttää edellyttävän filosofiasta keskustelevia ja kirjoittavia naisia, joihin suhteessa filosofiksi tuleminen tapahtuu. Le Doeuffin mukaan tämä rakenne on purettava, jotta naisten ja filosofian välinen suhde voisi muuttua.

Le Doeuff korostaa filosofian rationaalisuuden edellyttävän ajattelematta jääneiden elementtien huomioon ottamista tilanteen muuttamiseksi. Hän kysyy, miten filosofian ulkoisiksi ymmärretyt elementit vaikuttavat sekä filosofoimisen tapaan että siihen missä ja kenen kanssa harjoitettu filosofia ansaitsee filosofian nimen. Michélè Le Doeuff kehottaa meitä tutkimaan imaginaarista, sen tuottamia metaforia ja niiden yhteisä piirteitä. Lisäksi hän kehottaa tekemään entistä tarkempaa filosofian historiallista tutkimusta, jotta voimme osoittaa niitä kohtia, missä epärationaalisuus ja ennakkoluulot muuttuvat filosofiaksi. Le Doeuffin mukaan rationaalisen ja maskuliinisen eron osoittamisen lisäksi konkreettinen keino muokata naisten ja filosofian suhdetta on ottaa mukaan kolmas tekijä, joka muuttaa tämän suhteen yksityisestä julkiseksi. Tämä kolmas on instituutiot, joissa filosofiaa harjoitetaan ja joihin naiset ovat historian kuluessa olleet tervetulleita vain poikkeustapauksissa. Päämääränä on rationaalisempi, avoimempi ja keskustelevampi filosofoimisen tapa.

Luce Irigaray puolestaan paikallistaa naisen ja naisellisen poissulkemisen filosofian itsensä, ei ainoastaan sen instituutioiden, ytimeen. Irigarayn mukaan se tapa jolla filosofia rakentuu, perustaa itsensä paitsi historiallisesti niin myös yhä uudelleen filosofisissa kirjoituksissa. Filosofia tulee filosofiaksi sulkemalla pois feminiinisen ja maternaalisen ja näihin identifioituvat materiaaliset ehtonsa. Hänen mukaansa filosofin ja filosofian on palattava aistimellisille ja affektiivisille juurilleen, nähtävä itsensä paitsi ajattelevana niin myös sukupuolisena ja seksuaalisena. Irigarayn menetelmänä on kyseenalaistaa kanonisten filosofisten kirjoitusten keskeisiä ajatuksia - jotka tulkintaperinne on moneen kertaan vahvistanut tai jotka se on muokannut omaan aikaansa ja paikkaansa sopiviksi- alistumatta mestari-rakastajatar -suhteeseen. Tämä tapahtuu paitsi naisellisen tyylin, niin myös aistimellisen ja transsendentaalisen yhdistävien metaforien kautta. Irigaray vaatii naiselle subjektiutta rakkaudessa ja viiisaudessa konstruktiivisen naispuheen ja naiskirjoituksen kautta. Hän näyttää kannatavan sellaista ajatusta, jonka mukaan filosofi ja filosofia samastuvat, mutta sellaisella tavalla, että näitä rakastajia ja rakkauksia on vähintään kaksi. Tavoitteena on luoda maskuliinisen imaginaarisen rinnalle feminiinen imaginaarinen.

Michélè Le Doeuffin ja Luce Irigarayn näkemykset siitä, miten filosofian on muututtava sekä siitä, miten tähän muutokseen tulee pyrkiä erovat toisistaan. Le Doeuff näkee filosofian sukupuolisuuden siinä tavassa, jolla se on institutionalisoitu kun taas Irigarayn mukaan kyse on perustavammasta, filosofian sisäisestä rakenteesta. Myös heidän näkemyksensä siitä, miten olemme päätyneet kysymään tällaista kysymystä ovat erilaisia. Yhden asian suhteen heidän näkemyksensä kuitenkin yhtyvät: filosofian on otettava huomioon kysymys sukupuolesta, jos se aikoo pysyä filosofiana, itsensä kyseenalaistavana ja kriittisenä ajatteluna.

Kirjallisuus:

Heinämaa Sara 2000: Ihmetys ja rakkaus: esseitä ruumiin ja sukupuolen fenomenologiasta. Nemo. Helsinki.

Irigaray Luce 1996: Sukupuolieron etiikka (ransk. alkuteos 1984, Ethique de la différence sexuelle, Les Editions de Minuit).

Lehtinen Virpi 2000:"Etiikka, rakkaus ja naisellinen: Luce Irigarayn filosofinen hanke" teoksessa Feministejä - Aikamme ajattelijoita. Vastapaino. Tampere.

Le Doeuff Michèle 1989: The Philosophical Imaginary (ransk. alkuteos 1980, Recherces sur l'imaginaire philosophique, Les Editions Payot). Athlone Press. London.

- Michèle le Doeuffista lisää ranskaksi