John Tyerman Williams:
Nalle Puh ja filosofit
Suomentanut Jukka Saarikivi
WSOY 1996
Englantilainen filosofi John Tyerman Williams on kirjoittanut kirjan,
jossa hän
vertailee eri filosofien ajatuksia ja Nalle Puhia. Williams lähtee
liikkeelle
esisokraatisista filosofeista ja päätyy eksistentialisteihin. Mukana ovat
muinaiset
kreikkalaiset, tuhatkuusisataaluvun rationalistit, brittiläiset
empiristit, myöhempi
empirismi, Kant, Hegel ja Nietzsche, Heidegger, Sartre ja Camus.
Kirjoittajalla tuntuu olevan hyvät tiedot filosofiasta ja hän esittelee
asiansa yleensä
selkeästi ja hyvin. Ongelma on se, onko Puhilla sittenkään yhteyksiä
filosofiaan
kokonaisen (edes pienen) kirjan verran. Monasti lukiessa tuli mieleen
lopettaa kesken,
koska yhteyksiä oli vedetty väkisin. Mutta sitten kuitenkin putkahti taas
esiin jotain
mielenkiintoista, tai opetukseen hyviä esimerkkejä. Lopulta kahlasin
kirjan 180 pientä
sivua kokonaan läpi.
Williamsin lähtökohtana on, että länsimaisen filosofian historia on
vain
reunamerkintöjä Nalle Puhin ajatuksiin. Tästä periaatteesta hän pitää
kiinni vähän
turhankin usein ja toistaa yhä uudelleen miten valistunut lukija ja
ursinologi ymmärtää
suuret ajatukset Puhin sanojen takana. Useinhan filosofit pukevat sanoiksi
sen, mitä
ihmiset ajattelevat yleisesti, mutta eivät osaa pukea sanoiksi. Siksi
yhteyksiä minkä
tahansa ja filosofian välillä löytyy. Kaikissa kirjoissa puhutaan
olemisesta, kaikesta
voi hakemalla hakea symboliikkaa (Puhin ilmapallo ja maapallo) jne.
Välillä ei oikein tiedä, onko kyseessä aivan triviaali väkisin vedetty
yhteys vai
sittenkin hyvä havainnollistaminen. Väkisin vedetyltä tuntuu yhteys
Nietzscheen: Puh
kiipeää puuhun, Zarathustra kiipeää vuorille. Vivahteikkaampi on
utilitarismin
hahmottaminen: Kun Puh on viemässä Ihaalle lahjaksi purkillisen hunajaa,
hän tulee
syöneeksi matkalla kaiken hunajan. No, onhan purkki itsessäänkin
Hyödyllinen, hän
ajattelee. Siis "erinomainen" esimerkki utilitarismista. Puhille tuli
hunajasta suurempi
mielihyvä kuin Ihaalle olisi tullut, joten teko oli hyvä. Ehkä kirjasta
voi löytää tämän
tyyppisiä esimerkkejä ja havainnollistamiskeinoja filosofian opetukseen.
Parhaita kohtia, ihan oikeasti hyvin havainnollistava, on mielestäni
Sartreen liittyvä
kohta. Siinä Williams puhuu sartrelaisesta olemisen - ei-olemisen
käsiteparista.
Sartren oma esimerkki on se, miten hän meni kahvilaan sovittuun aikaan
tapaamaan
Pierreä ja tämä ei ollutkaan siellä. Sartren mukaan Pierren ei-oleminen
kummitteli
kahvilassa. Puh taas lähtee Nasun talolle katsomaan mitä Nasu tekee.
Perille päästyään
hän huomaa, ettei voikaan tehdä niin, koska "mitä enemmän Puh katsoi
ovesta sisään,
sitä vähemmän Nasu oli siellä". Tämä esimerkki varmastikin valaisee
Sartren ajatusta
myös oppilaille.
Williamsin kirjaa voi varauksin suositella luettavaksi. Sieltä voi itse
saada virikkeitä ja
kirjoittaja ymmärtää esittelemänsä filosofit niin hyvin, että hän osaa
kirjoittaa heistä
selkeästi. Vaikka kirja onkin tavallaan vain pitkitetty vitsi, sieltä voi
löytää materiaalia
filosofian opetukseen.
Juha Eerolainen
