Filosofiaolympialaiset

07-09-2010

 

Etusivu
filoolym_2007
IPO 2009 Helsingissä
IPO 2010

 

Lukiolaisten kansainväliset filosofian tiedeolympialaiset
 

Filosofian tiedeolympialaisia (IPO) on järjestetty vuodesta 1993, vuodesta 2001 nykymuotoisina Kansainvälisen filosofisten yhdistysten liiton (FISP) ohjauksessa ja UNESCOn tunnustamana.

Toiminnan tavoitteena on tukea lukion filosofian opiskelua ja filosofian sivistysperinnettä, tarjota väylä lahjakkaille opiskelijoille kehittää ajattelun ja keskustelun taitojaan sekä edistää kansainvälistä kanssakäymistä. Tapahtuma kestää neljästä viiteen päivään sisältäen esseekilpailun ja kulttuuriohjelmaa.

Kukin osallistuva maa toimii vuorollaan tapahtuman järjestäjänä huolehtien sääntöjen mukaan osallistuvien valtuuskuntien majoituksesta, ruokailusta sekä ohjelmasta. Valtuuskuntiin kuuluu kaksi opiskelijaa ja kaksi opettajaa paitsi isäntämaan valtuuskuntaan voi kuulua 10 opiskelijaa, sen lisäksi tapahtumassa ovat edustettuna FISP ja UNESCO. Tapahtumaan osallistuisi arviolta 140 henkilöä.

IPOn säätöjen mukaan järjestävän maa nimittää kansallinen organisaatiokomitean, joka yhdessä IPOn elinten kanssa vastaa tapahtuman järjestämisestä.

 

Etusivu | Nufit tapahtumat | Filosofiapäivä | Feton päivät | Muita tapahtumia | Filosofiaolympialaiset | Parhaat kirjoittajat ainereaalissa

Tätä sivustoa on viimeksi päivitetty 04. kesäkuuta 2009