Peetu Rytkönen
Kuopion yhteiskoulu 8. lk
Mikä on tärkeää maailmassa?
Mikä on tärkeää maailmassa? Rakkaus? Erottaa oikea
väärästä? Ei ole oikeaa vastausta, sillä jokainen asia jonka näemme ja
koemme hyväksi, on suhteessa toisiinsa. Saamme käsityksiä esimerkiksi
rakkaudesta, oikeudenmukaisuudesta ja armollisuudesta. Olemme itse luoneet
oman käsityksemme inhimillisyydestä kaikkien näiden hyvien asioiden
pohjalta. Nämä kaikki hyvät tunteet ja käsityksemme ovat yhtä tärkeitä,
sillä ne vaikuttavat yhä toinen toisiinsa ja jos yksi niistä katoaisi,
meidän käsityksemme inhimillisyydestä muuttuisi huikeasti, muttemme tiedä
miten.
Kokisimme epäinhimillisyyden tärkeänä, jos olisimme
sitä kauan sitten tarvinneet, niin kuin tarvitsimme rakkautta ja
oikeudenmukaisuutta. Kaikki on suhteessa toisiinsa. Erotamme mikä on hyvää
ja armollista, koska olemme tietoisia siitä, mikä on pahaa ja armotonta.
Ihmisen tunteet ovat kaikki yhtä tärkeitä, koska ne ylläpitävät toisiaan.
Näin luomme oman hyvyytemme, jota niin arvostamme.
Ei ole olemassa asiaa tai tunnetta, joka olisi ylitse
muiden, sillä siihen vaikuttaa kaikki minkä koemme hyväksi tai pahaksi.
Luomme kukin oman kuvamme maailmastamme. Ei ole mahdollista selittää mikä
olisi niin tärkeää kuin kokonaisuus.