





















|
|
Tiina Lybeck 8 ohra
Latokartanon peruskoulu
(2)
Jotkut ihmiset sanovat, että saamme tietoa kokemuksen kautta.
Toisten mielestä tietoa saa
järkeilemällä. Kummat ovat mielestäsi
oikeassa?
Mielestäni tietoa saa hankittua kokemuksien kautta. Jokaisella ihmisellä
on omat aivot, joilla ajatella ja tajuta. Voimmeko me olla varmoja, että
kaikki mitä kirjoissa tai kuvissa on, pitää paikkaansa? Ovatko kaikki mitä
viisaat ihmiset, kuten opettajat, sanovat, niin totta? Kukan sen määrää,
että mitä tietokirjassa lukee, on totta? Jokainen pystyy ajattelemaan
omilla aivoillaan esimerkiksi kuinka ihminen kävelee. Ei siihen tarvita
paljoa aivokapasiteettia.
Opettajat eivät aina ole oikeassa, vaikka varsinkin pienet oppilaat
pitävät heitä viisaimpina ihmisinä.
Sillä ei mitään tietoa pysty hankkimaan, ilman että joku olisi sitä
kokeillut.
Ei maanvetovoimaakaan ole pystytty tajuamaan, ellei sitä olisi tutkittu
kokeilemalla.
Tietenkin pohtimisella tajutaan asioita, mutta kokeilemalla eri asioita,
saa itse oman käsityksen asiasta ja ainakin todisteita asian
todenperäisyydestä. Vaikka kemian tunneilla, jotkut kokeet tuntuvat
mahdottomilta. Mutta kun niitä kokeilee, saa itse nähdä miten asia on.
Lapsia ja nuoria pidetään tietämättöminä, vaikka oikeastaan nuoret ovat
viisaita. He alkavat ajatella omilla aivoillaan, yrittävät nousta
vanhempien ajatuksia vastaan. He ajattelevat asiat itsenäisesti ja
yrittävät kaataa vanhempien tiedon ja käsitykset elämästä. He ajattelevat
omat asiansa itse omilla aivoillaan.
Tietoa saa mistä vain, mutta omat lähteet ovat aina omia ja varmoja
tietoja.
|