Valtteri Samuel Moilanen, 5b
Oulun normaalikoulu
Opettaja Marianna Junes-Tokola
Voiko rahalla saada onnea?
Minusta epäselväksi jäi mitä "onnella" tarkoitetaan. Onko kyseessä onni
vai suuri ilo? Minä olen onnekas, että kouluni maksetaan, ja niin ovat
"köyhät" ihmiset, joiden kanssa me jaamme rahamme.
Mutta näillä "köyhillä" ihmisillä on myös jotain enemmän kuin meillä,
heillä voi olla vain lähimmäistensä rakkaus, joka on arvokkaampaa kuin
mikään maailman kulta.
Rahalla ihminen voi ansaita ruokaa ja juomaa, mutta se on kehon ruokaa.
Sielun ruokaa on rakkaus ja tieto, että hän on rakastettu.
Onnesta en ole aivan varma, mutta raha ei aina vaikuta onneen tai suureen
iloon. Rahalla voi hankkia mielihyvää muttei ikuista onnea. Ikuisen onnen
ainekset ovat rakkaus, olla jollain tavoin tärkeä ja muilla monilla tavoin
riippuen ihmisestä. Tätä asiaa en ole paljoa tuumaillut, sillä minä olen
monin tavoin tyytyväinen elämääni.