FETOn lausunto yläkoulun oppikirjasta nousseen keskusteluun

Opetus ei ole puoluepolitiikkaa

Elämänkatsomustiedon oppikirjassa Kompassi: 7–9 yläkoulun elämänkatsomustieto on kuva, jossa esiintyy yhdysvaltalainen Thomas Beatie silloisen puolisonsa kanssa. Beatie on transmies eli hänen sukupuolensa on korjattu naisesta mieheksi. Yhdysvalloissa sukupuolenkorjaus ei lain mukaan vaadi sterilointia. Vuonna 2008 Beatiesta tuli tiettävästi myös maailman ensimmäinen juridinen mies, joka on synnyttänyt lapsen. Kirjan kuvateksti toteaa: “Nykyään mieskin voi synnyttää.” Kyseinen kuva ja kuvateksti ovat herättäneet sosiaalisessa mediassa kriittisiä kommentteja, joissa kuvan sopivuus ja kuvatekstin paikkansapitävyys on kyseenalaistettu. Keskustelun laineet löivät korkealle aina eduskuntaan saakka. Koska  FETO ry. on yksi kirjan oikeudenomistajista, kannanoton julkaiseminen on paikallaan.

Kuvateksti pitää teknisesti ottaen paikkansa, mutta on ymmärrettävää, että se voidaan kokea provokatiiviseksi, koska sellaiseksi se oli tarkoitettukin. Elämänkatsomustiedon perusluonteeseen kuuluu keskustelun herättäminen. Näyttää kuitenkin siltä, että elämänkatsomustiedon luonnetta tuntematon ja sukupuolten moninaisuutta koskevasta keskustelusta tietämätön saattoi kokea kuvan teksteineen loukkaavaksi. Tämä ei tietenkään ollut tarkoitus. Kuvatekstin muokkaaminen informatiivisempaan muotoon voisi olla kirjan tekijöiden mielestä perusteltu ratkaisu. Tätä Otavan kustannusjohtaja Teuvo Sankilakin Helsingin uutisten haastattelussa (23.9.2019) ehdotti.

Sen sijaan aiheen käsittely oppikirjassa tulee suoraan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista. Kohdan “3.1 Perusopetuksen tehtävä” mukaan “[p]erusopetus kannustaa yhdenvertaisesti tyttöjä ja poikia eri oppiaineiden opinnoissa sekä lisää tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta.” Kohdassa “4.2 Toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavat periaatteet” todetaan, että “Oppiva yhteisö edistää arvoillaan ja käytänteillään sukupuolten tasa-arvoa ja tukee oppilaita oman identiteetin rakentumisessa.” Elämänkatsomustiedon yläkoulun opetussuunnitelmassa mainitaan erikseen kohdassa “15.4.11 S2 Etiikan perusteita” seuraavasti: “Perehdytään sosiaalisessa mediassa ja muissa tiedotusvälineissä esiintyviin ajankohtaisiin kysymyksiin eettisestä näkökulmasta.” Lisäksi kohdassa “S3 Ihmisoikeudet ja kestävä tulevaisuus” lukee: “Perehdytään ihmisarvoon, ihmisoikeuksiin ja ihmisten väliseen yhdenvertaisuuteen[.]”1 

Oppimateriaalien sisällöt pyrkivät usein herättämään lukijassa kysymyksiä ja reaktioita. Näiden pohjalta opetustilanteessa käydään aiheeseen liittyvää avointa keskustelua. Kyseessä olevassa tapauksessa luvussa pohditaan sukupuolen biologisia, psykologisia ja sosiaalisia ulottuvuuksia. Tätä taustaa vasten myös Beatien kuvateksti tulee ymmärrettäväksi: hän on juridisesti mies, vaikka hänellä onkin kohtu ja munasarjat. Lain edessä hän on siis mies, joka on synnyttänyt. Kuvateksti “nykyään mieskin voi synnyttää” ei sano tätä suoraan, mutta asiayhteyden perusteella on ilmeistä, että tarkoituksena on herätellä lukijaa pohtimaan luvuna aihetta eli sukupuolen eri ulottuvuuksia. Jokainen opiskelija on ja tulee olla vapaa muodostamaan aiheesta oma mielipiteensä.

On totta, että esimerkiksi seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen liittyvät kysymykset herättävät tunteita ja jakavat mielipiteitä. Tämä on täysin ymmärrettävää, ovathan ne hyvin henkilökohtaisia asioita. Seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen liittyvistä eriävistä näkemyksistä ei kuitenkaan pidä tehdä poliittisia lyömäaseita. Jokaisella oppilaalla on oltava oikeus muodostaa niistä vapaasti oma informoitu näkemyksensä. Muuten ajaudumme kohti yhden totuuden yksinkertaistettua ja köyhää maailmaa, jossa opetuksen ammattilaisten perustellut pedagogiset valinnat pyritään sensuroimaan, jos ne eivät vastaa lukijan omaa maailmankuvaa.

Opettaja tai oppimateriaali ei voi kertoa, miltä jokaisesta opiskelijasta pitäisi tuntua, mikä on heidän seksuaalinen suuntautumisensa tai mitä heidän tulisi ajatella sukupuolen moninaisuudesta. Kuten muissakin kysymyksissä, opettaja esittelee aiheeseen liittyviä näkemyksiä, kysymyksiä ja ongelmia, ja antaa opiskelijalle eväitä muodostaa oma käsityksensä. Erityisesti ihmistieteissä, jossa näkökulmien moninaisuus on suuri verrattuna luonnontieteisiin, jonkin yksittäisen näkökulman opettaminen ainoana oikeana totuutena olisi ongelmallista. Siksi niiden opetuksessa usein enemmin pohditaan, mitä ”oikea” ja ”totuus” itse asiassa tarkoittavat.

Opettajan tehtävä ei ole kertoa opiskelijalle esimerkiksi, millaista talouspolitiikkaa tai uskontoa hänen tulisi kannattaa. Tärkeää on erilaisten näkökulmien analysointi ja arviointi ja se, että opiskelija oppii sijoittamaan erilaiset ”ismit” ja ilmiöt niiden oikeaan kontekstiin. Opetuksen tavoite on, että tiedon ja ajattelun taitojen avulla opiskelija kykenee muodostamaan omat perustellut kantansa.

Suomen kouluissa annettava opetus ei lähtökohtaisesti seuraa mitään tiettyä poliittista ideologiaa. Opettaja ei siis pyri tekemään kenestäkään oikeistolaista tai vasemmistolaista, liberaalia tai konservatiivia, ei punavihreää eikä sinivalkoista. Opetuksen sisällön sanelevat lait ja valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet. Opettajan ja oppikirjailijan tehtävä on antaa opetussuunnitelman sisältöjen ja arvopohjan mukaista opetusta käyttäen työkaluinaan pedagogista asiantuntijuutta ja oman oppiainesisällön hallintaa. 

Suomen koulumenestys perustuu merkittävissä määrin opettajien vahvaan autonomiaan, joka ei ole alisteinen kulloinkin vallassa oleville poliittisille näkemyksille. Opetussuunnitelman arvoperusta korostaa ihmisyyttä, sivistystä, tasa-arvoa ja demokratiaa. Opetuksen lähtökohtia ovat kaikkien ihmisten yhdenvertaisuus, kriittinen ajattelu, ihmisarvon loukkaamattomuus sekä katsomuksellinen ja puoluepoliittinen sitoutumattomuus. Tällaisia arvoja on jokaisen opettajan ammatissaan edistettävä.

Oppimateriaalien sisältöjen alistaminen puoluepolitiikalle avaisi ovet propagandalle. Sen sijaan että yritettäisiin herättää opiskelijoissa kysymyksiä, kriittistä ajattelua ja antaa eväitä omien perusteltujen mielipiteiden muodostamiselle, poliittinen ohjaus kertoisi kulloinkin vallassa olevien puolueiden näkökulman totuutena. Näin ei onneksi ole, eikä se ole tulevaisuudessakaan oikea tie Suomen koululaitokselle. 

 

https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf), 18, 28, 412.