Kysely yläkoulun opettajille

Feto välittää:

Hyvä yläkoulun opettaja

 

Muistuttelen Sinua vastaamaan kyselyyn, jossa selvitetään yläkoulun opettajien valmiuksia ja tuen tarpeita kuoleman käsittelyssä. Vastauksesi avulla laaditaan ja kehitetään sisältöä Kuolemakasvatus -verkkosivustolle opettajien kuoleman käsittelyn tueksi.  Vastaamalla kyselyyn autat ja pystyt suoraan vaikuttamaan materiaaliin, jota työsi tueksi kehitetään.

 

Suomessa kuolee yli 50 000 ihmistä vuosittain, joista lähes 100 nuorta kuolee itsemurhan seurauksena. Kuolema on läsnä kaikkialla ja se koskettaa meitä jokaista. Erityisen ajankohtaiseksi se on noussut vallitsevan koronapandemian vuoksi. Huoli itsestämme ja läheisistämme kasvaa epävarmassa maailmantilanteessa, jossa kuolemantilastot varjostavat elämäämme päivittäin mediassa. Pelko ja epävarmuus on tullut osaksi arkipäivää. Lapset ja nuoret kohtaavat kuolemaa lisäksi elokuvissa, peleissä ja sosiaalisessa mediassa. Seuraukset kuoleman arkipäiväistymiselle voivat näkyä tai tulevat näkymään vuorovaikutustilanteissa peruskoulussa. Tällöin opettajan rooli käsitellä kuolemaan liittyviä aiheita korostuu.

 

Opettajien valmiuksien lisääminen ja kehittäminen tukea tarjoamalla auttaa opettajaa kuoleman käsittelyssä ja kuoleman kohtaamisessa. Kansainväliset tutkimukset perustelevat kuoleman käsittelyn tärkeyttä oppilaiden kanssa, mutta samaan aikaan opettajat kokevat valmiutensa riittämättömiksi muun muassa kuoleman kohdanneen ja surevan lapsen ja nuoren tukemisessa.

 

Sinun vastauksesi antaa erittäin arvokasta tietoa vain vähän tutkitusta aiheesta. Vastaaminen on vapaaehtoista, tapahtuu nimettömästi ja Sinulla on oikeus keskeyttää osallistuminen tutkimukseen milloin tahansa seuraamuksitta ja syytä ilmoittamatta. Varaathan vastaamiseen riittävästi aikaa, noin 10-20 minuuttia. Lupa aineiston keruuseen on saatu opettajainliitoilta Feto, Liito, Suol ja Äol elokuun 2020 aikana. Kyselyaineisto säilytetään tietoturvallisesti ja tutkimuksen valmistumisen jälkeen se arkistoidaan mahdollista jatkotutkimusta varten Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon.

Kyselyyn pääsee vastaamaan tästä linkistä. Vastausaikaa on jatkettu 31.10.2020 asti.

https://link.webropolsurveys.com/S/A665E7CD54B58C43

Tämä kysely liittyy osana Turun ammattikorkeakoulussa suorittamaani ylempään ammattikorkeakoulututkintoon kuuluvaan opinnäytteeseen. Opinnäytetyöni ohjaaja on yliopettaja Virpi Sulosaari, Turku AMK/Terveys ja hyvinvointi.

Tutkimuksesta on laadittu tietosuojaseloste, jonka saa pyydettäessä tutkijalta. Siinä kuvataan tarkemmin henkilöön liittyvien tietojen käsittely. Tutkimuksessa ei kerätä suoria tunnistetietoja.

Vastaan mielelläni mahdollisiin kysymyksiin koskien tutkimusta.

Vastauksistasi kiittäen, Hanna Hirvonen, Sairaanhoitaja, YAMK-opiskelija

hanna.hirvonen1@edu.turkuamk.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *